Info

Maastakäsin työskentelyä

PVM: 17.09.2018 (Huom! Tulokset voivat myöhästyä)
VIP: 15.09.2018
Järjestäjä & Järjestyspaikka reibili, Ristikallio

Osallistumisohjeet ja muu ohjeistus

- Mukaan mahtuu 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta
- Tapahtuma on avoinna vain suomenhevosille omistajineen iästä riippumatta. Päivän tapahtumat sopivat siis erinomaisesti varsoista vanhuksiin. Mikäli omaa suomenhevosta ei löydy, mutta haluaisit silti mukaan harjoittelemaan hevosen kanssa toimimista maastakäsin, ota yhteyttä tapahtumanjärjestäjään ja kysele lainahevosta Ristikalliosta.

Tapahtumaa varten on kirjoitettu valmiiksi noin 300 sanaisen tarina päivästä ja sen kulusta, järjestäjän toimesta. Tämän tarinan lisäksi muuta erillistä kuittausta tapahtumasta ei tule. Tarinassa on kuitenkin kahdenkymmenen (20) sanan verran aukkoja, jotka osallistujan tulee täyttää keksimällä adjektiiveja, jolla tarinaa voidaan täyttää.
Kirjoittaja ei mene takuuseen kirjoituksen laadusta, mutta halutessaan tarinaa voi hyötykäyttää päiväkirjamerkintänä joko sellaisenaan, tai inspiraation lähteenä.
Erotat kirjoittajan lähettämät adjektiivit muusta tekstistä siitä, että ne on sekä boldattu että kursivoitu.
Osallistujat listataan tälle sivulle, varsinainen tarina adjektiiveineen julkaistaan kuitenkin vasta viimeisen ilmoittautumispäivän ja varsinaisen tapahtumapäivän välillä kaikille yhtä aikaa, jotta myöhemmin osallistuneet eivät näe, mitä tarina pitää sisällään.
Jokaisen osallistujan alle siis tulee sama tarina niillä adjektiiveilla täytettynä, mitä minulle on lähetetty.

Osallistuminen tapahtuu sähköpostiin virtuaalireibili@gmail.com otsikolla Maastakäsin työskentelyä. Yksi osallistuja voi tuoda mukanaan kaksi hevosta. Yhtä hevosta kohden on keksittävä 20 adjektiiviä, molemmille omansa.

Muodossa
Ratsastaja - <*a href="hevosen sivujen osoite">Hevosen nimi<*/a*> (Poista tähdet!)
Adjektiivit siinä järjestyksessä, jossa ne halutaan tarinassa esiintyvän. Ei ole väliä onko ne kirjoitettu allekkain ranskalaisin viivoin, tai muuten, kunhan siinä on kaksikymmentä (20) kappaletta adjektiivejä.

Adjektiivit on mahdollista keksiä myöhemminkin, kunhan ne tulevat ennen viimeistä ilmoittautumispäivää samassa viestiketjussa, kuin missä olet ilmoittautunut mukaan! Kuitenkin, jos olet ilmoittautunut eikä sanoja kuulu VIP:iin mennessä, osallistuminen hylätään, eikä tarinaa siten saa hyödynnettyä päiväkirjamerkintänä. Järjestäjä ei huolehdi (toisinsanoen kysele perään) siitä että adjektiivit saapuvat ajoissa, vaan se on osallistujan omalla vastuulla.

Osallistujat

Sanoja on hieman taivutettu tarinaan sopivaksi mikäli ne ovat tulleet minulle perusmuodossa.

1. Sylvi - Vappulan Korvenkuiske
Olin huomannut mehukkaassa lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin suttuisessa Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin uskomattomaan puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä vinksahtaneen hevoseni Kuiskeen mukaan.
Kuiske oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen punertavassa päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen karvaiseen kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion sanoinkuvaamaton omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni muhkeaan karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä valovoimaisessa kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin ynseä hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja eksoottinen hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Kuiske oli todella säikähtelevä ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella tulisen kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki dramaattiset ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet äimistyneet hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Haahuileva hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta nokkava päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä kotkottavan hevoseni Ristikallion oritallin hyllyvässä pesukarsinassa ja lastasin sitten Kuiskeen kuljetuskoppiin, jotta matka kohti yksinkertaista kotia saattoi alkaa.

2. Viveka - Liljan Pumpulipilvetär
Olin huomannut lempeästä lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin syksyisessä Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin huumorintajuiseen puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä myrskyisän hevoseni Pumpulin mukaan.
Pumpuli oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen sinisilmäisessä päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen herkkään kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion kuulas omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni ikivihreään karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä hienohelmaisessa kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin tukeva hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja kiitäjä hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Pumpuli oli todella sädehtivä ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella jääkylmän kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki pörröiset ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet oikeudenmukaiset hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Riidanhaluinen hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta räiskyvä päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä ujon hevoseni Ristikallion oritallin piinaavassa pesukarsinassa ja lastasin sitten Pumpulin kuljetuskoppiin, jotta matka kohti uskollista kotia saattoi alkaa.

3. Emilia - Liljan Sulokas
Olin huomannut suloisesta lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin pienessä päivänpaisteisessa Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin äkkipikaiseen puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä huumorintajuisen hevoseni Sulon mukaan.
Sulo oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen kellertävässä päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen rohkeaan kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion viekas omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni velmuun karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä helmeilevässä kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin arvostettu hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja hilpeä hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Sulo oli todella suuruuden hullu ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella sysimustan kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki pitkäpinnaiset ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet kukkaiset hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Eloisa hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta raidallinen päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä kiiltäväpintaisen hevoseni Ristikallion oritallin muhkeassa pesukarsinassa ja lastasin sitten Sulon kuljetuskoppiin, jotta matka kohti räikeää kotia saattoi alkaa.

4. Hanne - Mörkövaaran Kipinöivä
Olin huomannut kipakasta lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin napakassa Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin ruskaiseen puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä hyytävän hevoseni Kipan mukaan.
Kipa oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen reippaassa päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen tyytyväiseen kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion punertava omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni kovaääniseen karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä laadukkaassa kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin musta hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja väsynyt hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Kipa oli todella imarteleva ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella tammamaisen kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki uudet ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet yllättävät hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Hapan hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta makea päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä sinisen hevoseni Ristikallion oritallin mukavassa pesukarsinassa ja lastasin sitten Kipan kuljetuskoppiin, jotta matka kohti onnellista kotia saattoi alkaa.

5. Meri - Fiktion Huiske
Olin huomannut rohkeassa lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin rakkaassa Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin hurmaavaan puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä kevyen hevoseni Humun mukaan.
Humu oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen liinakkossa päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen rasittavaan kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion kookas omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni vilkkaaseen karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä upeassa kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin isänmaallinen hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja ihanteellinen hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Humu oli todella älytön ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella vaativan kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki yritteliäät ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet jatkuvat hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Yllättynyt hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta väsymätön päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä huolimattoman hevoseni Ristikallion oritallin ahdistavassa pesukarsinassa ja lastasin sitten Humun kuljetuskoppiin, jotta matka kohti viileää kotia saattoi alkaa.

6. Päivi - Haamutohtori
Olin huomannut aavemaisesta lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin epävireisessä Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin jykevään puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä kankean hevoseni Haamun mukaan.
Haamu oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen elastisessa päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen kelvolliseen kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion hallitsematon omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni kivikovaan karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä hankalassa kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin lapsenmielinen hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja itsepäinen hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Haamu oli todella miesmäinen ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella naurunalaisen kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki pahanhajuiset ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet pelottavat hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Kaaosmainen hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta radikaali päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä sottaisan hevoseni Ristikallion oritallin lannistumattomassa pesukarsinassa ja lastasin sitten Haamun kuljetuskoppiin, jotta matka kohti tyytyväistä kotia saattoi alkaa.

7. Tuire - Mörkövaaran Huntuhurmaaja
Olin huomannut iloisesta lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin energisessä Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin rohkeaan puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä nopean hevoseni Kyöstin mukaan.
Kyösti oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen yli-innokkaassa päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen haluttomaan kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion itsepäinen omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni vaihtelevaan karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä mietteliäässä kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin kyllästynyt hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja vauhdikas hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Kyösti oli todella avulias ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella odottavan kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki rauhalliset ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet ahneet hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Ahkera hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta epäselvä päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä hikisen hevoseni Ristikallion oritallin lapsellisessa pesukarsinassa ja lastasin sitten Kyöstin kuljetuskoppiin, jotta matka kohti merkityksetöntä kotia saattoi alkaa.

8. Tuire - Hengenvaaran Usvahukka
Olin huomannut aurinkoisesta lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin yhteistyökykyissä Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin kuuntelevaan puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä elegantin hevoseni Likan mukaan.
Likka oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen avoimessa päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen itsenäiseen kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion mukava omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni pelottomaan karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä puheliaassa kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin suloinen hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja värisevä hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Likka oli todella äänekäs ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella ihanan kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki hurjistuneet ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet feminiiniset hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Tahmainen hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta arka päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä hitaan hevoseni Ristikallion oritallin laiskassa pesukarsinassa ja lastasin sitten Likan kuljetuskoppiin, jotta matka kohti hankalaa kotia saattoi alkaa.

9. Maikki - Kuurtolan Ruusuvatukka
Olin huomannut hienosta lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin erilaisessa Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin epämukavaan puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä märän hevoseni Vatun mukaan.
Vattu oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen hauskassa päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen rikkinäiseen kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion pieni omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni mahdottomaan karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat.
Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle jonka pohja oli sateiden jäljiltä kauniissa kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön ja hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.
Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin ketterä hevonen lähti kuin naton ohjus heti kun reibili sanoi että saa alkaa kävelemään, kun se bongasi kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja helppo hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Vattu oli todella yllättävä ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se jälleen kävi hieman piehtaroimaan ja oli nyt jo todella ahkeran kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.
Kun kaikki taitavat ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet leikkisät hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaan olo harjoituksessa täydellisesti. Mielenkiintoinen hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta onnekas päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä reippaan hevoseni Ristikallion oritallin siistissä pesukarsinassa ja lastasin sitten Vatun kuljetuskoppiin, jotta matka kohti ainutlaatuista kotia saattoi alkaa.