Info

Puolipäivävaellus

PVM: 12.08.2018
VIP: 10.08.2018
Järjestäjä & Järjestyspaikka reibili, Ristikallio

Osallistumisohjeet ja muu ohjeistus

- Mukaan mahtuu 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta
- Tapahtuma on avoinna vain suomenhevosratsukoille. Mikäli omaa suomenhevosta ei löydy, mutta haluaisit silti mukaan vallukselle, ota yhteyttä tapahtumanjärjestäjään ja kysele lainahevosta Ristikalliosta.

Tapahtumaa varten on kirjoitettu valmiiksi yli viisisataa (500) sanainen tarina vaelluksesta ja päivän kulusta, järjestäjän toimesta. Tämän tarinan lisäksi muuta erillistä kuittausta tapahtumasta ei tule. Tarinassa on kuitenkin viidentoista (15) sanan verran aukkoja, jotka osallistujan tulee täyttää keksimällä adjektiiveja, jolla tarinaa voidaan täyttää.
Kirjoittaja ei mene takuuseen kirjoituksen laadusta, mutta halutessaan tarinaa voi hyötykäyttää päiväkirjamerkintänä joko sellaisenaan, tai inspiraation lähteenä.
Erotat kirjoittajan lähettämät adjektiivit muusta tekstistä siitä, että ne on sekä boldattu että kursivoitu.
Osallistujat listataan tälle sivulle, varsinainen tarina adjektiiveineen julkaistaan kuitenkin vasta viimeisen ilmoittautumispäivän ja varsinaisen tapahtumapäivän välillä kaikille yhtä aikaa, jotta myöhemmin osallistuneet eivät näe, mitä tarina pitää sisällään.
Jokaisen osallistujan alle siis tulee sama tarina niillä adjektiiveilla täytettynä, mitä minulle on lähetetty.

Osallistuminen tapahtuu sähköpostiin virtuaalireibili@gmail.com otsikolla Puolipäivävaellus

Muodossa
Ratsastaja - <*a href="hevosen sivujen osoite">Hevosen nimi<*/a*> (Poista tähdet!)
Adjektiivit siinä järjestyksessä, jossa ne halutaan tarinassa esiintyvän. Ei ole väliä onko ne kirjoitettu allekkain ranskalaisin viivoin, tai muuten, kunhan siinä on viisitoista (15) kappaletta adjektiivejä.

Adjektiivit on mahdollista keksiä myöhemminkin, kunhan ne tulevat ennen viimeistä ilmoittautumispäivää samassa viestiketjussa, kuin missä olet ilmoittautunut mukaan! Kuitenkin, jos olet ilmoittautunut eikä sanoja kuulu VIP:iin mennessä, osallistuminen hylätään, eikä tarinaa siten saa hyödynnettyä päiväkirjamerkintänä. Järjestäjä ei huolehdi (toisinsanoen kysele perään) siitä että adjektiivit saapuvat ajoissa, vaan se on osallistujan omalla vastuulla.

Osallistujat
Huom! Sanoja on hieman taivutettu sopivaksi tarinaan, mikäli sanat ovat tulleet minulle perusmuodossa.

1. Sylvi - Vipu-Nen

Oli kiltti päivä kun saavuimme Vipun kanssa Ristikalliossa järjestettävälle puolipäivävaellukselle. Olin joutunut heräämään aikaisin, sillä matka meiltä tapahtumapaikalle oli pitkä ja minä vihasin aikaisia herätyksiä. Ristikallion suuri omistaja oli jostain typerästä syystä päättänyt aloittaa vaelluksen jo kello yhdeksältä, aivan kuin myöhempikin ajankohta ei olisi riittänyt, olihan päivä kesäinen ja valoa riitti pitkälle iltaan. Ratsukseni valikoitu omista hevosistani Vipu, koska se oli vauhdikas ja tuntui siksi parhaimmalta valinnalta reissukaveriksi. Kello yhdeksältä koko tumma vaellusporukka oli valmis hevosineen ja saatoimme aloittaa vaelluksen. Lähdimme tallin pihalta tietä pitkin pitkässä letkassa. Paikkoja jonossa ei tarvinnut kauan hakea, ja kaikki osasivat pitää hienosti pidemmän välin edessä olevaan, eikä turhia nahinoita hevosten välillä syntynyt. Oli itse asiassa ihan kiva päästä vähän pidemmälle maastoreissulle. Vaellus kestäisi noin neljä tuntia, kahden tunnin jälkeen kuulema olisi pieni tauko jonkun lammen äärellä. Aivoni tuulettuivat kivasti kuumista ajatuksista ja hevonenkin nautiskeli, kun taitoimme matkaa pienen hiljaisuuden vallitessa muuten niin äänekkäässä porukassa. Taitoimme matkaa suurimmaksi osaksi käynnissä, sillä päivä oli kuuma. Mahtui matkan varrelle toki muutama laukkapätkäkin hiekkatiellä, joka kuulema vei Duánin mailla sijaitsevalle raviradalle. Harmiksemme emme käyneet siellä pyörähtämässä. Olisi ollut kiva päästä laukkaamaan oikein kunnolla. Paarmat kiusasivat Vipua ja taitoinkin eräästä koivusta pienen oksan pätkän, jolla saatoin hätistellä paarmoja pois sen kimpusta. Matka sujui varsin leppoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta sitä uteliasta hetkeä kun Vipu sai pienen kiukku kohtauksen paarmojen takia ja ilmeisesti ajatteli, että edessä olevan hevosen ärsyyntynyneestä takamuksesta puraiseminen saattaisi kivasti rauhoittaa mieltä. Väärässä oli, kun se meinasi itse saada kaviosta. Jatkossa pidin huolen, että väli edellä menevään olisi hieman pidempi kuin mitä se nyt oli. Olimme vaeltaneet noin kaksi tuntia pitkin poikin rauhatonta metsää ja metsäteitä, kun saavuimme pienelle lammelle. Sidoimme hevosemme puuhun kiinni ja satulalaukuista kaivoimme itse kukin mukaan ottamamme eväät. Reibili sytytti nuotion, jossa sitä tarvitsevat saattoivat lämmittää ruokansa. Minulla oli mukana pieni ruisleipä ja mehua. Vipulle olin pakannut mukaan napakkaa heinää ja vettä. Osa ratsastajista kävi pulahtamassa pirteässä lammessa, osa raahaten myös hevosensa mukaan kahlaamaan. Minäkin päätin käydä pulahtamassa ja kokeilla, innostuisiko Vipu touhusta myös. Aluksi sitä vähän jännitti mennä veteen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se uskaltautui myös kokeilemaan. Kauaa se ei kuitenkaan viihtynyt vaan halusi jo pian takaisin syömään omia eväitään, eli heiniään, jotka olin varannut sille mukaan. Kun kaikki olivat saaneet pulikoitua tarpeeksi, reibili ilmoitti että oli aika kääntyä takaisin. Osa näytti olevan hieman pahoillaan kun kiva reissu päättyisi pian ja he utelivatkin kovin, milloin seuraava vaellus järjestettäisiin. Matka takaisin tallille kesti pari tuntia ja perillä porukka olikin jo aivan poikki. Huolsin hevoseni pois hankalan tallin käytävällä, jossa meinasi ajoittain olla pientä ruuhkaa, kun muutkin osallistujat olivat tulleet siihen tulokseen, että hevonen olisi kivempi hoitaa tallin käytävällä. Homma hoitui kuitenkin sujuvasti ja isommilta haavereilta vältyttiin vaikka ajoittain ahdasta olikin. Vipu ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin tyytyväinen siitä, että ei saanut jakamatonta huomiotani, koska keskityin välillä enemmän juttelemaan toisten osallistujien kanssa. Siksi touhuni oli vähän hidasta ja Vipu alkoi näyttää jo todella kärsimättömältä seistessään turhanpanttina käytävällä. Vihdoin ja viimein pääsin pois tallista ja lastasin hevosen kuljetuskoppiin, jotta saatoin aloittaa matkan takaisin makeaan kotiin. Vipu näytti varsin tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan ketterään karsinaansa, ja pois vieraasta tallista. Se jäikin tyytäisenä syömään iltaruokiaan, kun rapsuttelin sitä hetken aikaa karsinassa, ennen kuin lähdin kohti kotia ja omaa hikistä sänkyä.

2. Maikki - Kuurtolan Ruusuvatukka

Oli päättäväinen päivä kun saavuimme Vatun kanssa Ristikalliossa järjestettävälle puolipäivävaellukselle. Olin joutunut heräämään aikaisin, sillä matka meiltä tapahtumapaikalle oli pitkä ja minä vihasin aikaisia herätyksiä. Ristikallion kekseliäs omistaja oli jostain typerästä syystä päättänyt aloittaa vaelluksen jo kello yhdeksältä, aivan kuin myöhempikin ajankohta ei olisi riittänyt, olihan päivä kesäinen ja valoa riitti pitkälle iltaan. Ratsukseni valikoitu omista hevosistani Vattu, koska se oli kaunis ja tuntui siksi parhaimmalta valinnalta reissukaveriksi. Kello yhdeksältä koko hämmästynyt vaellusporukka oli valmis hevosineen ja saatoimme aloittaa vaelluksen. Lähdimme tallin pihalta tietä pitkin pitkässä letkassa. Paikkoja jonossa ei tarvinnut kauan hakea, ja kaikki osasivat pitää hienosti pidemmän välin edessä olevaan, eikä turhia nahinoita hevosten välillä syntynyt. Oli itse asiassa ihan kiva päästä vähän pidemmälle maastoreissulle. Vaellus kestäisi noin neljä tuntia, kahden tunnin jälkeen kuulema olisi pieni tauko jonkun lammen äärellä. Aivoni tuulettuivat kivasti pelottomista ajatuksista ja hevonenkin nautiskeli, kun taitoimme matkaa pienen hiljaisuuden vallitessa muuten niin äänekkäässä porukassa. Taitoimme matkaa suurimmaksi osaksi käynnissä, sillä päivä oli kuuma. Mahtui matkan varrelle toki muutama laukkapätkäkin hiekkatiellä, joka kuulema vei Duánin mailla sijaitsevalle raviradalle. Harmiksemme emme käyneet siellä pyörähtämässä. Olisi ollut kiva päästä laukkaamaan oikein kunnolla. Paarmat kiusasivat Vattua ja taitoinkin eräästä koivusta pienen oksan pätkän, jolla saatoin hätistellä paarmoja pois sen kimpusta. Matka sujui varsin leppoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta sitä vauhdikasta hetkeä kun Vattu sai pienen kiukku kohtauksen paarmojen takia ja ilmeisesti ajatteli, että edessä olevan hevosen hassuttelevasta takamuksesta puraiseminen saattaisi kivasti rauhoittaa mieltä. Väärässä oli, kun se meinasi itse saada kaviosta. Jatkossa pidin huolen, että väli edellä menevään olisi hieman pidempi kuin mitä se nyt oli. Olimme vaeltaneet noin kaksi tuntia pitkin poikin nokkelaa metsää ja metsäteitä, kun saavuimme pienelle lammelle. Sidoimme hevosemme puuhun kiinni ja satulalaukuista kaivoimme itse kukin mukaan ottamamme eväät. Reibili sytytti nuotion, jossa sitä tarvitsevat saattoivat lämmittää ruokansa. Minulla oli mukana lumoava ruisleipä ja mehua. Vatulle olin pakannut mukaan eloisaa heinää ja vettä. Osa ratsastajista kävi pulahtamassa lempeässä lammessa, osa raahaten myös hevosensa mukaan kahlaamaan. Minäkin päätin käydä pulahtamassa ja kokeilla, innostuisiko Vattu touhusta myös. Aluksi sitä vähän jännitti mennä veteen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se uskaltautui myös kokeilemaan. Kauaa se ei kuitenkaan viihtynyt vaan halusi jo pian takaisin syömään omia eväitään, eli heiniään, jotka olin varannut sille mukaan. Kun kaikki olivat saaneet pulikoitua tarpeeksi, reibili ilmoitti että oli aika kääntyä takaisin. Osa näytti olevan hieman pahoillaan kun kiva reissu päättyisi pian ja he utelivatkin kovin, milloin seuraava vaellus järjestettäisiin. Matka takaisin tallille kesti pari tuntia ja perillä porukka olikin jo aivan poikki. Huolsin hevoseni pois salamyhkäisen tallin käytävällä, jossa meinasi ajoittain olla pientä ruuhkaa, kun muutkin osallistujat olivat tulleet siihen tulokseen, että hevonen olisi kivempi hoitaa tallin käytävällä. Homma hoitui kuitenkin sujuvasti ja isommilta haavereilta vältyttiin vaikka ajoittain ahdasta olikin. Vattu ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin tyytyväinen siitä, että ei saanut jakamatonta huomiotani, koska keskityin välillä enemmän juttelemaan toisten osallistujien kanssa. Siksi touhuni oli vähän hidasta ja Vattu alkoi näyttää jo todella kärsimättömältä seistessään turhanpanttina käytävällä. Vihdoin ja viimein pääsin pois tallista ja lastasin hevosen kuljetuskoppiin, jotta saatoin aloittaa matkan takaisin haastavaan kotiin. Vattu näytti varsin tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan lahjakkaaseen karsinaansa, ja pois vieraasta tallista. Se jäikin tyytäisenä syömään iltaruokiaan, kun rapsuttelin sitä hetken aikaa karsinassa, ennen kuin lähdin kohti kotia ja omaa iloista sänkyä.

3. Siiri - Tuhkimotarina

Oli iloinen päivä kun saavuimme Tuksun kanssa Ristikalliossa järjestettävälle puolipäivävaellukselle. Olin joutunut heräämään aikaisin, sillä matka meiltä tapahtumapaikalle oli pitkä ja minä vihasin aikaisia herätyksiä. Ristikallion vauhdikas omistaja oli jostain typerästä syystä päättänyt aloittaa vaelluksen jo kello yhdeksältä, aivan kuin myöhempikin ajankohta ei olisi riittänyt, olihan päivä kesäinen ja valoa riitti pitkälle iltaan. Ratsukseni valikoitu omista hevosistani Tuksu, koska se oli periksiantamaton ja tuntui siksi parhaimmalta valinnalta reissukaveriksi. Kello yhdeksältä koko vilustunut vaellusporukka oli valmis hevosineen ja saatoimme aloittaa vaelluksen. Lähdimme tallin pihalta tietä pitkin pitkässä letkassa. Paikkoja jonossa ei tarvinnut kauan hakea, ja kaikki osasivat pitää hienosti pidemmän välin edessä olevaan, eikä turhia nahinoita hevosten välillä syntynyt. Oli itse asiassa ihan kiva päästä vähän pidemmälle maastoreissulle. Vaellus kestäisi noin neljä tuntia, kahden tunnin jälkeen kuulema olisi pieni tauko jonkun lammen äärellä. Aivoni tuulettuivat kivasti huolettomista ajatuksista ja hevonenkin nautiskeli, kun taitoimme matkaa pienen hiljaisuuden vallitessa muuten niin äänekkäässä porukassa. Taitoimme matkaa suurimmaksi osaksi käynnissä, sillä päivä oli kuuma. Mahtui matkan varrelle toki muutama laukkapätkäkin hiekkatiellä, joka kuulema vei Duánin mailla sijaitsevalle raviradalle. Harmiksemme emme käyneet siellä pyörähtämässä. Olisi ollut kiva päästä laukkaamaan oikein kunnolla. Paarmat kiusasivat Tuksua ja taitoinkin eräästä koivusta pienen oksan pätkän, jolla saatoin hätistellä paarmoja pois sen kimpusta. Matka sujui varsin leppoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta sitä hiljaista hetkeä kun Tuksu sai pienen kiukku kohtauksen paarmojen takia ja ilmeisesti ajatteli, että edessä olevan hevosen pyöreästä takamuksesta puraiseminen saattaisi kivasti rauhoittaa mieltä. Väärässä oli, kun se meinasi itse saada kaviosta. Jatkossa pidin huolen, että väli edellä menevään olisi hieman pidempi kuin mitä se nyt oli. Olimme vaeltaneet noin kaksi tuntia pitkin poikin pomppivaa metsää ja metsäteitä, kun saavuimme pienelle lammelle. Sidoimme hevosemme puuhun kiinni ja satulalaukuista kaivoimme itse kukin mukaan ottamamme eväät. Reibili sytytti nuotion, jossa sitä tarvitsevat saattoivat lämmittää ruokansa. Minulla oli mukana suurieleinen ruisleipä ja mehua. Tuksulle olin pakannut mukaan outoa heinää ja vettä. Osa ratsastajista kävi pulahtamassa tuoksuvassa lammessa, osa raahaten myös hevosensa mukaan kahlaamaan. Minäkin päätin käydä pulahtamassa ja kokeilla, innostuisiko Tuksu touhusta myös. Aluksi sitä vähän jännitti mennä veteen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se uskaltautui myös kokeilemaan. Kauaa se ei kuitenkaan viihtynyt vaan halusi jo pian takaisin syömään omia eväitään, eli heiniään, jotka olin varannut sille mukaan. Kun kaikki olivat saaneet pulikoitua tarpeeksi, reibili ilmoitti että oli aika kääntyä takaisin. Osa näytti olevan hieman pahoillaan kun kiva reissu päättyisi pian ja he utelivatkin kovin, milloin seuraava vaellus järjestettäisiin. Matka takaisin tallille kesti pari tuntia ja perillä porukka olikin jo aivan poikki. Huolsin hevoseni pois helpottuneen tallin käytävällä, jossa meinasi ajoittain olla pientä ruuhkaa, kun muutkin osallistujat olivat tulleet siihen tulokseen, että hevonen olisi kivempi hoitaa tallin käytävällä. Homma hoitui kuitenkin sujuvasti ja isommilta haavereilta vältyttiin vaikka ajoittain ahdasta olikin. Tuksu ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin tyytyväinen siitä, että ei saanut jakamatonta huomiotani, koska keskityin välillä enemmän juttelemaan toisten osallistujien kanssa. Siksi touhuni oli vähän hidasta ja Tuksu alkoi näyttää jo todella kärsimättömältä seistessään turhanpanttina käytävällä. Vihdoin ja viimein pääsin pois tallista ja lastasin hevosen kuljetuskoppiin, jotta saatoin aloittaa matkan takaisin säikähtäneeseen kotiin. Tuksu näytti varsin tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan huvittavaan karsinaansa, ja pois vieraasta tallista. Se jäikin tyytäisenä syömään iltaruokiaan, kun rapsuttelin sitä hetken aikaa karsinassa, ennen kuin lähdin kohti kotia ja omaa hikistä sänkyä.

4. Viveka- Liljan Taikayö

Oli ankea päivä kun saavuimme Tiksun kanssa Ristikalliossa järjestettävälle puolipäivävaellukselle. Olin joutunut heräämään aikaisin, sillä matka meiltä tapahtumapaikalle oli pitkä ja minä vihasin aikaisia herätyksiä. Ristikallion sysimusta omistaja oli jostain typerästä syystä päättänyt aloittaa vaelluksen jo kello yhdeksältä, aivan kuin myöhempikin ajankohta ei olisi riittänyt, olihan päivä kesäinen ja valoa riitti pitkälle iltaan. Ratsukseni valikoitu omista hevosistani Tiksu, koska se oli aurinkoinen ja tuntui siksi parhaimmalta valinnalta reissukaveriksi. Kello yhdeksältä koko ihastuttava vaellusporukka oli valmis hevosineen ja saatoimme aloittaa vaelluksen. Lähdimme tallin pihalta tietä pitkin pitkässä letkassa. Paikkoja jonossa ei tarvinnut kauan hakea, ja kaikki osasivat pitää hienosti pidemmän välin edessä olevaan, eikä turhia nahinoita hevosten välillä syntynyt. Oli itse asiassa ihan kiva päästä vähän pidemmälle maastoreissulle. Vaellus kestäisi noin neljä tuntia, kahden tunnin jälkeen kuulema olisi pieni tauko jonkun lammen äärellä. Aivoni tuulettuivat kivasti suuruudenhulluista ajatuksista ja hevonenkin nautiskeli, kun taitoimme matkaa pienen hiljaisuuden vallitessa muuten niin äänekkäässä porukassa. Taitoimme matkaa suurimmaksi osaksi käynnissä, sillä päivä oli kuuma. Mahtui matkan varrelle toki muutama laukkapätkäkin hiekkatiellä, joka kuulema vei Duánin mailla sijaitsevalle raviradalle. Harmiksemme emme käyneet siellä pyörähtämässä. Olisi ollut kiva päästä laukkaamaan oikein kunnolla. Paarmat kiusasivat Tiksua ja taitoinkin eräästä koivusta pienen oksan pätkän, jolla saatoin hätistellä paarmoja pois sen kimpusta. Matka sujui varsin leppoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta sitä kullanhohtoista hetkeä kun Tiksu sai pienen kiukku kohtauksen paarmojen takia ja ilmeisesti ajatteli, että edessä olevan hevosen pörröisestä takamuksesta puraiseminen saattaisi kivasti rauhoittaa mieltä. Väärässä oli, kun se meinasi itse saada kaviosta. Jatkossa pidin huolen, että väli edellä menevään olisi hieman pidempi kuin mitä se nyt oli. Olimme vaeltaneet noin kaksi tuntia pitkin poikin herttaista metsää ja metsäteitä, kun saavuimme pienelle lammelle. Sidoimme hevosemme puuhun kiinni ja satulalaukuista kaivoimme itse kukin mukaan ottamamme eväät. Reibili sytytti nuotion, jossa sitä tarvitsevat saattoivat lämmittää ruokansa. Minulla oli mukana pikkutarkka ruisleipä ja mehua. Tiksulle olin pakannut mukaan raidallista heinää ja vettä. Osa ratsastajista kävi pulahtamassa rohkeassa lammessa, osa raahaten myös hevosensa mukaan kahlaamaan. Minäkin päätin käydä pulahtamassa ja kokeilla, innostuisiko Tiksu touhusta myös. Aluksi sitä vähän jännitti mennä veteen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se uskaltautui myös kokeilemaan. Kauaa se ei kuitenkaan viihtynyt vaan halusi jo pian takaisin syömään omia eväitään, eli heiniään, jotka olin varannut sille mukaan. Kun kaikki olivat saaneet pulikoitua tarpeeksi, reibili ilmoitti että oli aika kääntyä takaisin. Osa näytti olevan hieman pahoillaan kun kiva reissu päättyisi pian ja he utelivatkin kovin, milloin seuraava vaellus järjestettäisiin. Matka takaisin tallille kesti pari tuntia ja perillä porukka olikin jo aivan poikki. Huolsin hevoseni pois kovapäisen tallin käytävällä, jossa meinasi ajoittain olla pientä ruuhkaa, kun muutkin osallistujat olivat tulleet siihen tulokseen, että hevonen olisi kivempi hoitaa tallin käytävällä. Homma hoitui kuitenkin sujuvasti ja isommilta haavereilta vältyttiin vaikka ajoittain ahdasta olikin. Tiksu ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin tyytyväinen siitä, että ei saanut jakamatonta huomiotani, koska keskityin välillä enemmän juttelemaan toisten osallistujien kanssa. Siksi touhuni oli vähän hidasta ja Tiksu alkoi näyttää jo todella kärsimättömältä seistessään turhanpanttina käytävällä. Vihdoin ja viimein pääsin pois tallista ja lastasin hevosen kuljetuskoppiin, jotta saatoin aloittaa matkan takaisin samettiseen kotiin. Tiksu näytti varsin tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan sisukkaaseen karsinaansa, ja pois vieraasta tallista. Se jäikin tyytäisenä syömään iltaruokiaan, kun rapsuttelin sitä hetken aikaa karsinassa, ennen kuin lähdin kohti kotia ja omaa hurmaavaa sänkyä.

5. Uppe - Runon Launo

Oli syksyinen päivä kun saavuimme Launon kanssa Ristikalliossa järjestettävälle puolipäivävaellukselle. Olin joutunut heräämään aikaisin, sillä matka meiltä tapahtumapaikalle oli pitkä ja minä vihasin aikaisia herätyksiä. Ristikallion kotikutoinen omistaja oli jostain typerästä syystä päättänyt aloittaa vaelluksen jo kello yhdeksältä, aivan kuin myöhempikin ajankohta ei olisi riittänyt, olihan päivä kesäinen ja valoa riitti pitkälle iltaan. Ratsukseni valikoitu omista hevosistani Launo, koska se oli mahdoton ja tuntui siksi parhaimmalta valinnalta reissukaveriksi. Kello yhdeksältä koko ihana vaellusporukka oli valmis hevosineen ja saatoimme aloittaa vaelluksen. Lähdimme tallin pihalta tietä pitkin pitkässä letkassa. Paikkoja jonossa ei tarvinnut kauan hakea, ja kaikki osasivat pitää hienosti pidemmän välin edessä olevaan, eikä turhia nahinoita hevosten välillä syntynyt. Oli itse asiassa ihan kiva päästä vähän pidemmälle maastoreissulle. Vaellus kestäisi noin neljä tuntia, kahden tunnin jälkeen kuulema olisi pieni tauko jonkun lammen äärellä. Aivoni tuulettuivat kivasti kiivaista ajatuksista ja hevonenkin nautiskeli, kun taitoimme matkaa pienen hiljaisuuden vallitessa muuten niin äänekkäässä porukassa. Taitoimme matkaa suurimmaksi osaksi käynnissä, sillä päivä oli kuuma. Mahtui matkan varrelle toki muutama laukkapätkäkin hiekkatiellä, joka kuulema vei Duánin mailla sijaitsevalle raviradalle. Harmiksemme emme käyneet siellä pyörähtämässä. Olisi ollut kiva päästä laukkaamaan oikein kunnolla. Paarmat kiusasivat Launoa ja taitoinkin eräästä koivusta pienen oksan pätkän, jolla saatoin hätistellä paarmoja pois sen kimpusta. Matka sujui varsin leppoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta sitä suorasukaista hetkeä kun Launo sai pienen kiukku kohtauksen paarmojen takia ja ilmeisesti ajatteli, että edessä olevan hevosen vivahteikkaasta takamuksesta puraiseminen saattaisi kivasti rauhoittaa mieltä. Väärässä oli, kun se meinasi itse saada kaviosta. Jatkossa pidin huolen, että väli edellä menevään olisi hieman pidempi kuin mitä se nyt oli. Olimme vaeltaneet noin kaksi tuntia pitkin poikin tunnollista metsää ja metsäteitä, kun saavuimme pienelle lammelle. Sidoimme hevosemme puuhun kiinni ja satulalaukuista kaivoimme itse kukin mukaan ottamamme eväät. Reibili sytytti nuotion, jossa sitä tarvitsevat saattoivat lämmittää ruokansa. Minulla oli mukana suurpiirteinen ruisleipä ja mehua. Launolle olin pakannut mukaan tuimaa heinää ja vettä. Osa ratsastajista kävi pulahtamassa mahtipontisessa lammessa, osa raahaten myös hevosensa mukaan kahlaamaan. Minäkin päätin käydä pulahtamassa ja kokeilla, innostuisiko Launo touhusta myös. Aluksi sitä vähän jännitti mennä veteen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se uskaltautui myös kokeilemaan. Kauaa se ei kuitenkaan viihtynyt vaan halusi jo pian takaisin syömään omia eväitään, eli heiniään, jotka olin varannut sille mukaan. Kun kaikki olivat saaneet pulikoitua tarpeeksi, reibili ilmoitti että oli aika kääntyä takaisin. Osa näytti olevan hieman pahoillaan kun kiva reissu päättyisi pian ja he utelivatkin kovin, milloin seuraava vaellus järjestettäisiin. Matka takaisin tallille kesti pari tuntia ja perillä porukka olikin jo aivan poikki. Huolsin hevoseni pois jännittävän tallin käytävällä, jossa meinasi ajoittain olla pientä ruuhkaa, kun muutkin osallistujat olivat tulleet siihen tulokseen, että hevonen olisi kivempi hoitaa tallin käytävällä. Homma hoitui kuitenkin sujuvasti ja isommilta haavereilta vältyttiin vaikka ajoittain ahdasta olikin. Launo ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin tyytyväinen siitä, että ei saanut jakamatonta huomiotani, koska keskityin välillä enemmän juttelemaan toisten osallistujien kanssa. Siksi touhuni oli vähän hidasta ja Launo alkoi näyttää jo todella kärsimättömältä seistessään turhanpanttina käytävällä. Vihdoin ja viimein pääsin pois tallista ja lastasin hevosen kuljetuskoppiin, jotta saatoin aloittaa matkan takaisin yksinkertaiseen kotiin. Launo näytti varsin tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan tyypilliseen karsinaansa, ja pois vieraasta tallista. Se jäikin tyytäisenä syömään iltaruokiaan, kun rapsuttelin sitä hetken aikaa karsinassa, ennen kuin lähdin kohti kotia ja omaa riemukasta sänkyä.

6. Oresama - Erkinheimon Pöyristes

Oli helteinen päivä kun saavuimme Riston kanssa Ristikalliossa järjestettävälle puolipäivävaellukselle. Olin joutunut heräämään aikaisin, sillä matka meiltä tapahtumapaikalle oli pitkä ja minä vihasin aikaisia herätyksiä. Ristikallion varastettu omistaja oli jostain typerästä syystä päättänyt aloittaa vaelluksen jo kello yhdeksältä, aivan kuin myöhempikin ajankohta ei olisi riittänyt, olihan päivä kesäisen ja valoa riitti pitkälle iltaan. Ratsukseni valikoitu omista hevosistani Risto, koska se oli norsumainen ja tuntui siksi parhaimmalta valinnalta reissukaveriksi. Kello yhdeksältä koko aavistuksen vapiseva vaellusporukka oli valmis hevosineen ja saatoimme aloittaa vaelluksen. Lähdimme tallin pihalta tietä pitkin pitkässä letkassa. Paikkoja jonossa ei tarvinnut kauan hakea, ja kaikki osasivat pitää hienosti pidemmän välin edessä olevaan, eikä turhia nahinoita hevosten välillä syntynyt. Oli itse asiassa ihan kiva päästä vähän pidemmälle maastoreissulle. Vaellus kestäisi noin neljä tuntia, kahden tunnin jälkeen kuulema olisi pieni tauko jonkun lammen äärellä. Aivoni tuulettuivat kivasti ihka-aidoista ajatuksista ja hevonenkin nautiskeli, kun taitoimme matkaa pienen hiljaisuuden vallitessa muuten niin äänekkäässä porukassa. Taitoimme matkaa suurimmaksi osaksi käynnissä, sillä päivä oli kuuma. Mahtui matkan varrelle toki muutama laukkapätkäkin hiekkatiellä, joka kuulema vei Duánin mailla sijaitsevalle raviradalle. Harmiksemme emme käyneet siellä pyörähtämässä. Olisi ollut kiva päästä laukkaamaan oikein kunnolla. Paarmat kiusasivat Ristoa ja taitoinkin eräästä koivusta pienen oksan pätkän, jolla saatoin hätistellä paarmoja pois sen kimpusta. Matka sujui varsin leppoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta sitä rakastettua hetkeä kun Risto sai pienen kiukku kohtauksen paarmojen takia ja ilmeisesti ajatteli, että edessä olevan hevosen pikkutarkasta takamuksesta puraiseminen saattaisi kivasti rauhoittaa mieltä. Väärässä oli, kun se meinasi itse saada kaviosta. Jatkossa pidin huolen, että väli edellä menevään olisi hieman pidempi kuin mitä se nyt oli. Olimme vaeltaneet noin kaksi tuntia pitkin poikin ihan sairaan ärsyttävää metsää ja metsäteitä, kun saavuimme pienelle lammelle. Sidoimme hevosemme puuhun kiinni ja satulalaukuista kaivoimme itse kukin mukaan ottamamme eväät. Reibili sytytti nuotion, jossa sitä tarvitsevat saattoivat lämmittää ruokansa. Minulla oli mukana jumalainen ruisleipä ja mehua. Ristolle olin pakannut mukaan sisäsiistiä heinää ja vettä. Osa ratsastajista kävi pulahtamassa hauraassa lammessa, osa raahaten myös hevosensa mukaan kahlaamaan. Minäkin päätin käydä pulahtamassa ja kokeilla, innostuisiko Risto touhusta myös. Aluksi sitä vähän jännitti mennä veteen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se uskaltautui myös kokeilemaan. Kauaa se ei kuitenkaan viihtynyt vaan halusi jo pian takaisin syömään omia eväitään, eli heiniään, jotka olin varannut sille mukaan. Kun kaikki olivat saaneet pulikoitua tarpeeksi, reibili ilmoitti että oli aika kääntyä takaisin. Osa näytti olevan hieman pahoillaan kun kiva reissu päättyisi pian ja he utelivatkin kovin, milloin seuraava vaellus järjestettäisiin. Matka takaisin tallille kesti pari tuntia ja perillä porukka olikin jo aivan poikki. Huolsin hevoseni pois jouluisen tallin käytävällä, jossa meinasi ajoittain olla pientä ruuhkaa, kun muutkin osallistujat olivat tulleet siihen tulokseen, että hevonen olisi kivempi hoitaa tallin käytävällä. Homma hoitui kuitenkin sujuvasti ja isommilta haavereilta vältyttiin vaikka ajoittain ahdasta olikin. Risto ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin tyytyväinen siitä, että ei saanut jakamatonta huomiotani, koska keskityin välillä enemmän juttelemaan toisten osallistujien kanssa. Siksi touhuni oli vähän hidasta ja Risto alkoi näyttää jo todella kärsimättömältä seistessään turhanpanttina käytävällä. Vihdoin ja viimein pääsin pois tallista ja lastasin hevosen kuljetuskoppiin, jotta saatoin aloittaa matkan takaisin virttyneeseen kotiin. Risto näytti varsin tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan lauhkeaan karsinaansa, ja pois vieraasta tallista. Se jäikin tyytäisenä syömään iltaruokiaan, kun rapsuttelin sitä hetken aikaa karsinassa, ennen kuin lähdin kohti kotia ja omaa vakuuttavaa sänkyä.